Kesäkuu

Kesä on täällä! Kuusenkerkät, vuohenputket, nokkoset ja muut villiyrtit tarjoavat anteliaasti satoa kerääjälleen ja monivuotiset yrtit sekä aikaisen puutarhurin salaatit ja retiisit ovat jo keruuvalmiita. Linnut lurittelevat laulujaan auringon lämmittäessä. 

Nyt on aika suorakylvää viimeiset kylvettävät kasvit sekä istuttaa taimet pihalle, kasvihuoneeseen tai parvekkeelle. Rikkakasvien kitkentä kannattaa jo aloittaa, jotta rikat eivät pääse valtaamaan alaa istutetuilta kasveilta. Yksi tärkeimpiä puutarhurin toimia on kesäkuussa viljelmien huolellinen kastelu.

Tänä vuonna sateet ovat hellineet puutarhaa usein, mikä on tuntunut lottovoitolta menneiden vuosien kuivien ja kuumien kesien jälkeen. Lämpöinen kesäsade huuhtoo siitepölyjä pinnoilta helpottaen myös kasteluissa. Sademääriä on hyvä tarkkailla, sillä lisäkastelu on yleensä tarpeen.

Puutarhamyymälöissä on saatavilla erilaisia sademittareita. 1 mm:n sademäärä vastaa litraa vettä neliömetrille. Kaupunkiviljelmä kaipaa noin 15-20 litraa vettä neliölle viikossa. Toiset kasvit tarvitsevat enemmän vettä, toiset vähemmän. Janoisen kasvin tunnistaa nuupahtaneista lehdistä ja kuivasta mullasta. On parempi kastella paljon mutta harvemmin, kuin vähän ja usein.

Kastelu on hyvä ajoittaa iltaan tai aikaiseen aamuun, eli aikaan jolloin ei ole vielä kovin lämmintä. Auringon paahteessa turhan suuri osa kasteluvedestä haihtuu ilmaan. Sadevesi on hyvää kasteluun, sitä voi kerätä sadevesiastioihin mikäli mahdollista. Myös vesijohtovesi käy, mutta se on kalliimpaa ja elottomampaa. Likainen tai kauan seisonut levää ja mikrobeja keräävä vesi ei ole hyväksi kasveille.

Kasvualustan kosteana pitämiseksi viljelmässä voi käyttää katteita. Kate on yleensä orgaanista ainesta, jota levitetään mullan pinnalle viljelykasvin ympärille. Katteeksi käy esimerkiksi olki, ruohosilppu tai kaisla. Kate estää samalla rikkakasvien kasvua. Parvekkeella kosteuden säilymistä edesauttavat suuret ruukut ja paahteisen paikan varjostaminen esimerkiksi läpikuultavalla puuvillaverholla.

Kesäkuussa voi aloittaa aikaisen sadon säilömisen. Raparperit alkavat olla jo suuria, niistä voi keitellä vaikkapa ihania mehuja ja hilloja tai tehdä piirakkaa. Villiyrtit kannattaa kuivata nyt, sillä ne ovat parhaimmillaan alkukesästä. Myös muista yrteistä voi jo kerätä ensimmäisen sadon talteen, esimerkiksi monivuotiset yrtit kuten lipstikka ja ruohosipuli ovat jo runsaita. Yrttejä voi kuivattaa tai pakastaa säilöön. Yrtit pysyvät kasvimaalla elinvoimaisina ja maukkaina pidempään kun niitä ei päästä kukkimaan.

Kesäkuu on ihanaa aikaa pysähtyä ja nauttia kesästä joka on vihdoin täällä. Suhtaudu puutarhatöihin mukavana puuhasteluna, älä kiirehdi liikaa. Pysähdy ihmettelemään luontoa. Nauti. Tavoitteellisuus on hyväksi aikaansaamisen kannalta, mutta turhan kunnianhimoiset puutarhasuunnitelmat tuskin koskaan toteutuvat sataprosenttisesti.

Aurinkoa, sateita, lämpöä ja kasvun iloa kesäkuuhun!

Julkaissut riikkalamminpaa

Puutarhuri, valokuvaaja ja sisällöntuottaja.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: