
Moi! Olen Riikka, ammatikseni puutarhuri, valokuvaaja ja sisällöntuottaja. Kasveista löydän inspiraatiota, kokonaisvaltaista hyvinvointia sekä kiinnostavia mysteerejä. Haluan levittää kasvien ilosanomaa jakamalla tietoa hyötykasvien viljelystä, sillä niiden kasvattaminen kuuluu kaikille!

Lempikasveja minulla on melkoinen liuta, ainakin nokkonen, mesiangervo, vuohenputki, väinönputki, mustikka, metsätähti, tyrni, mustaherukka, kuusi, tammi, mänty, omena, saniaiset, porkkana, palmukaali, peruna, inkivääri, valkosipuli, timjami, piparminttu, kamomilla ja auringonkukka.

Miten päädyin puutarhuriksi? Pienestä pitäen olen ollut kiinnostunut luonnosta. Opin käsittelemään maailmaa taiteen keinoin ilmaisutaidon lukiossa. Kuvataiteessani olen käsitellyt paljon ihmisen suhdetta luontoon. Tein siivoojan ja valokuvaajan töitä, minkä jälkeen loputon kiinnostus kasveja kohtaan johdatti minut opiskelemaan myös puutarhuriksi.
Puutarhakoulua aloittaessa näin tulevaisuuteni floristina. Hyötyviljely kuitenkin vei sydämen kääntäen työskentelyni suunnan kasvisten kasvattamiseen. Ymmärsin kasveja biologiasta lähtien ihan uudella tavalla. Erikoistuin puutarhatuotantoon eli kasvien viljelyyn.

Olin työharjoittelijana mielenkiintoisissa paikoissa: kukkia ja vihannesten taimia tuottavalla kasvihuoneella, luomuyrttitilalla ja museopuutarhassa. Löysin opiskelun ohelle työprojekteja, joissa sain yhdistää valokuvaa puutarhurin tietotaitoon. Aloin tehdä tilauksesta artikkelisarjoja ym. somemateriaalia satokauden kasviksista, niiden viljelemisestä ja keräämisestä. Kun valmistuin puutarhuriksi, puutarhurin työt jo odottivat museolla sekä siellä sun täällä erilaisina projekteina.
Museolla opin hurjasti uudenlaista tietoa kasveista, niiden historiasta, perinteisistä viljelymenetelmistä ja käytöstä. Ymmärsin miten tärkeää on säilyttää vanhoja maatiaislajikkeita, eli ylipäätään ylläpitää luonnon monimuotoisuutta ja kulttuurihistoriaa, sekä hoitaa perinnebiotooppeja.
Museolla opin myös käyttämään esimerkiksi viikatetta, sirppiä, kuokkaa ja käsikäyttöistä kyntöauraa. Tutustuin lampaiden hoitoon, perinnerakentamiseen puutarhassa sekä perinteisiin sadon säilöntämenetelmiin. Ymmärsin kuinka omavaraisuus toimii, oivaltaen miten puutarhaa hoidetaan onnistuneesti ilman kemiallisia aineita.

Haastavammat ajat saapuivat viime syksynä, jolloin ymmärsin olevani sisäilmasta jo melko pahasti sairastunut. Sairastuminen vei hetkeksi työkyvyn, kodin ja paljon muutakin.
Toipuminen on nyt jo pitkällä. Olen varma että kasvien läsnäolo elämässä auttoi paranemisprosessissa. Mielenkiinto omaa ammattia kohtaan syveni entisestään, kun huomasin niin konkreettisesti miten luonnossa oleminen auttoi hengittämisessä sekä tuuletti toksiineista, saaden mielenkin paremmaksi. Oma osuutensa palautumisessa on taatusti ollut myös ruokavaliolla, joka sisältää runsaasti kasviksia, marjoja ja villiyrttejä.

Teen puutarhurin ja valokuvaajan töitä freelancerina. Minua voi kysyä työprojekteihin näihin aiheisiin liittyen.
Haluan opettaa juuri sinut kasvattamaan ruokaa itse ja voimaantumaan vihanneksista.

Tervetuloa mukaan tutustumaan hyötyviljelyn ihmeelliseen maailmaan!